29.07.2006 - 22:14
Niin se
heinäkuu on kohta ohi, samoin Teemun loma. Viimeinen lomaviikko kului
hyvin työn täyteisesti, ehdittiin sitä silti sentään "lomaillakin".
Kävimme mm. katsastamassa säkylän torin tunnelmia ja Pihlavassa
viettämässä Siivosen perheen perinteistä saunailtaa. Viikko kuitenkin alkoi aidankorjausprojektilla. Teemun avuksi hommaa hoitamaan tuli taas Jonnin pappa Pekka.
Aita oli talven routien jäljiltä joka suuntaan vinksallaan, välitolpat
heiluivat ja osa aidan pätkistä oli jopa irronnut tolpista ja kaatunut.
Aika surkea näky siis. Aidan uuden kiinnityssysteemin kehitteli Teemun isä Pekka "Peloton".
Viikon työlistaan kuului myös sadevesikaivojen ja -putkien asennusta.
Tältä nuo kaivot nyt näyttävät. Yritin vähän "maisemoida" niitä
kivillä, jotka löytyivät, kun monttuja sadevesiputkille kaivettiin.  Vapaapäivää pihahommilta vietettiin mm. Säkylän torilla muurinpohjalettuja maistellen.  Ja
lauantaina keräännyimme Pihlavaan viettämään jo perinteeksi
muodostunutta Siivosen perheen/suvun saunailtaa. Tänä vuonna sää suosi
ja saimme nautiskella saunasta, uimisesta ja Tarjan taikomista
herkuista auringon paistaessa lämpimästi.
|
Kirjoittaja
kertoilen täällä askarteluistani, puutarhahommista ja päivistäni äitinä...
Näiltäkin sivuilta löytyy kaikkea kivaa
Mitä kaikke täältä löytyykään...
|