Meille
muutti viikonloppuna kaksi uutta asukasta, kaksi kissaa
nimittäin! Nämä kollinrontit tosin saavat ainakin nyt vielä
asustaa ulkosalla. Ovat ottaneet makoilu- ja istuskelupaikakseen
etupihan kukkapenkin.
Muutama vuosi sitten rakusavi-kurssilla
tekemäni kissat ovat majailleet tähän asti vanhempieni luona. Äitini on
niitä veljenlapsilta yrittänyt parhaansa mukaan varjella. Pikaliiman
ansiosta ovat melko hyvin pysyneet kasassa :)
Aivan älyttömän ihania kissoja Maikkuli! Meidän pihassa eivät kyllä "hengissä" säilyisi edes pikaliiman avulla, senverran kovia tuholaisia siellä säntäilee kolmin kappalein ;) Ja voi kun olisi joskus aikaa vielä kokeilla tuota keramiikkahommaakin. Haikeana katselin kansanopiston esitettä.. ehkä joskus sitten kun lapset ovat isompia.
Elina kirjoitti 10.09.2006 - 21:47
Tuossa kissanhännän kohdalla kasvaa tuota rönsyilevää vehreyttäjää. Sain haalittua sitä omaan penkkiin, mutta nimeä en ole vieläkään mistään saanut ongittua.. Mitä se on? ps.ihania kisuja, varsinkin tuo rento reiska..
Maikkuli kirjoitti 11.09.2006 - 16:56
Heippa Elina!
Kyseessä on perenna nimeltä pikku talvio. Minulla löytyy sitä vaalensinisellä ja lilalla kukalla. Taitaa niitä olla viela jokin kolmaskin väri. Tosi kiva ja nopesti leviävä.
Elina kirjoitti 12.09.2006 - 19:24
Kiitoksia! Vielä kovin keltanokka näissä hommissa... On tosi nätti ja näyttää kasvavan vauhdilla.
Kyseessä on perenna nimeltä pikku talvio. Minulla löytyy sitä vaalensinisellä ja lilalla kukalla. Taitaa niitä olla viela jokin kolmaskin väri. Tosi kiva ja nopesti leviävä.