Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
23.10.2006 - 22:12
Tuli taas surffailtua netissä siellä sun täällä, blogissa jos toisessa. Lopulta jumituin tänne koska minua alkoi kiinnostaa ns. vapaalankahuovutusta. Se on helppo ja edullinen vanutustekniikka saada aikaan mitä upeimpia huovutustöitä esim. huiveja ja seinävaatteita.
Päätimpä kokeilla sitä siis minäkin, varsinkin kun kirjahyllystä löytyi melkein selaamaton Päivi Vahteran kirjoittama "Huopaneulau ja huovutus"-kirja, josta löytyi aiheeseen hyvät ohjeetkin vielä.



Tässä nopea ohjeistus vapaalankahuovutukseen ja sen jälkeen kuvia minun kokeilustani!!! ;)
Tarvitset villalankaa tai huopuvaa lankaa, vanhan lakanan, narua.
Tähän työhön voi hyvin käyttää kaikki vanhat villalangan jämät ja sekaan voi laittaa myös huovutusvillaa
.
1. Levitä lakana. Jos teet vaikka kaulahuivia, taita lakana pituussuuntaan puoliksi.
2. Levittele huopasta/villalankaa, sopivaan muotoon niin, että langat menevät ristiin rastiin. Ne huopuvat kiinni risteyskohdista.
3. Lisäile halutessasi muita lankoja, ihan mitä vaan. Voit tehdä kiekuroita, kuvioita jne. Nämä langat jäävät kiinni kun tuo pohjalanka huopaantuu.
4. Kieritä lakana tiukalle rullalle ja sido rulla kiinni parin sentin välein esim. kumilenkeillä tai langalla.
5. Pujota rulla sukkahousun lahkeeseen tai pesupussiin
6. Laita rulla koneeseen, pesuainetta mukaan, normaali pesu 40 tai 60 astetta. Avaa rulla ja huovutus on valmis.

Näin tein minun ensimmäisen vapaalanka-kokeiluni.
Ostin siis kerällisen valkoista Huopanen-lankaa ja kaivelin  askerteluhuoneeni kaapista laatikollisen erivärisiä huovutusvilloja. Sieltä löytyi myös aikaisemmin tekemäni iso, sydämen mallinen neulahuovutukseni, jonka päätin lisätä tulevaan huiviini koristeeksi.

Tässä kuvassa olen jo levittänyt huopanenlankaa lakanan päälle kolmion malliin.Joukossa on myäs valkoista huovutusvillaa. Toisessa kuvassa on työ rullattuna lakanan sisään ja menossa pesukoneeseen.



Ja tässä valmis huivi. Ei hassumpi ensimmäiseksi vapaalankahuovutuksekseni.




Tellu kirjoitti 28.10.2006 - 19:45
Ompas mielenkiintoista, kiitos teko-ohjeesta kuvien kera. Mulla on joitakin Huopanen lankamyttyjä kaapissa, täytyy ehdottomasti joskus kokeilla.
Palaga kirjoitti 02.11.2006 - 10:43
Toi kirja kiinnostaa, saakohan sitä kirjakaupasta vai tilaamalla. En ole huovuttanut kovinkaan paljon eli yhdet tossut ja patalapun. Ohjeita siis tarvitsisisn.

Upea hartiahuivi!
Maikkuli kirjoitti 02.11.2006 - 11:30
muistelin ostaneeni tuon huovutuskirjan kädentaitomessuilta Euro puplicationin osastolta. Tuolla kirjakaupalla on myynnissä aivan ihania kotimaisia ja ulkomaisia askastelukirjoja.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
kertoilen täällä askarteluistani, puutarhahommista ja päivistäni äitinä...
Mitä kaikke täältä löytyykään...

         
        
    
   
  
 
  
    
 

Tikru
Kuvaa “http://petimage.bunnyherolabs.com/adopt/tiger.gif” ei voida näyttää, koska se sisältää virheitä.