Risumateriaalin
puuttuessa olen väännellyt siis pajua, kuten taisin jo viime jutussa
kertoilla. Perjantaina aamutuimaan töihin ajellessa keräilin taas
nipun. Harmikseni huomasin, että vitsoihin oli ehtinyt tulla jo pienet
lehden alut :( ja se taas tietää sitä että pajun taipuisuus alkaa
heiketä ja se katkeaa helpommin punoessa. Sen taas huomasin tänään, kun
yritin väännellä keräämistäni pajuista vielä muutamaa kranssia. Noita
kransseja olen ehtinyt onneksi tehdä myöhempää tarvetta varten jo 18.
(tuosta myöhemmästä tarpeesta kuulette sitten joskus...myöhemmin ;) Kun
tuo kranssin teko ei siis ottanut enää onnistuakseen annoin periksi ja
teinkin pika-pikaa uuden köynnöstuen.
Vanhempieni
lasitetulla terassilla oli mukavan lämmin työskennellä tämän
päiväiseltä tuulelta suojassa. Apuna tuen teossa minulla oli
styroksinpala, johon tökein ensin loimipajut kiinni.
Uusi köynnöstuki pääsi viime talvesta hyvin säilyneen kärhön kiipeilypuuksi.

Tässä
kuva yhdestä tekemästäni kransissa. Kransseja voi käyttää myös, vaikka
pöydällä koristeena, ei pelkästään ovessa tai seinällä.

Nyt kun sattui olemaan kamera kerrankin mukana vanhempieni luona vieraillessa otin pari kuvaa aikaisemmista tuotoksistani.
Leikkimökkini ovea koristaa jo muutaman vuoden takainen risukranssi.
Ja vanhempieni ovea koristaa kokeilukappaleeksi jäänyt "risulenkki"kranssi. Koristeena muutama puulastukukka.
Olen ihan myyty töihisi. Itsekin haluaisin kokeilla tehdä näuítä, mutta perusasiat on hukassa. Eli voitko kertoa ihan itse tai mistä löydän kuinka olisi paras aloittaa eli kuinka kuuluu tehsä risukrassi ja kuinka noita sammaltöitä?! Kiitos jo etukäteen!
Anteeksi että en ole aiemmin vastannut viestiisi mutta meidän tietokone hajosi ja elimme tääs reilun kuukauden ns. \\\"tietokone pimiössä.\\\" :) Kiva että olet innostunut luonnonmateriaali askartelusta. Neuvon mielelläni. Laita mulle vaikka sähköpostia ja kerron lisää am.siivonen@wippies.fi