|
|
|||
|
10.08.2008 - 10:29
"Äiti mentäiskös lenkille?" -lause kuuluu meillä nykyään aika usein.
Innostus lenkkeilyyn alkoi, kun poika sai ekan oman polkupyöränsä :)
Sini-vihreä Tunturin muumi-pyörä löytyi paikallisesta Kesportista.
Pyörän takaosaan Teemu kiinnitti työntöaisan, joten jos pöyrämiestä
alkaa kesken matkan väsyttää voi äiti tai iskä vähän avittaa...
![]() Ensin polkemaan opettelu tuntui aika epätoivoiselta, mutta parin päivän yökyläilyn aikana mummulassa pappa oli opettanut pojan polkemaan. On se vaan aika pappa :) Sen jälkeen sitä vauhtia on sitten riittänyt!! Ja pitäähän pyörässä rekisterikilpi olla. Sen Jonni sai säkylän mummulta. ![]() Myös kissamme käyvät kävelyllä kanssamme :) Tällä kertaa mukana lirputteli Nappi :) ![]() Näin hauskaa lenkillä oli Anni-neidillä :) Ikää on nyt reilu kaksi kuukautta ja tyttö on koko ajan yhtä hymyä. Kävelylenkin aikana Anni yritti myös jo kovasti tavoitella vasemmassa nurkassa roikkuvaa nallea!! ![]() Välillä pysähdyttiin keinumaan ![]() "Äiti mennään jo, tule nyt, nyt ,nyt ,nyt!" ![]() 03.12.2007 - 17:04
Näin
hienoja kortteja sai Jonni aikaiseksi pari viikkoa sitten kun
askartelimme ekaa kertaa yhdessä. Saa nähdä kenen postilaatikkoon ne
kolahtaa :)
![]() ![]() 22.03.2007 - 14:56
No
niin tänään kävimme sitten aamutuimaan Tampereella putkittamassa Jonnin
korvat. Taisi meitä molempia aika lailla Teemun kanssa tuo operaatio
jännittää, koska vielä yömyöhään sängyssä tuli molempien
supistua: Joko nukut? Mäkään en saa unta? :)
Operaatio itsessään ei vienyt kuin vajaat 15 minuuttia ja sujui hyvin ja rutiinilla. Nukutuksesta heräämisen jälkeen olikin sitten vähän ikävämpää, Jonni kun itkeskeli melkein puoli tuntia taukoamatta. Johtui ilmeisesti nukutusaineesta, joka teki olon hieman tokkuraiseksi. Itkuun vaikutti varmasti myös outo paikka, nälkä ja kiukutus. Onneksi itkeskelyn jälkeen alkoi vähän jo mehu ja hedelmäsosekin maistumaan ja pian poika olikin taas elementissään ja tepsutteli tutkimaan mielenkiinnolla sairaalan heräämöä. Täytyy tässä vielä kehua tuota Tampereen Mehiläistä, joka vaikutti aivan loistavalta paikalta. Henkilökunta oli todella mukavaa ja tunnelma jotenkin rento, ei sairaalamainen ollenkaan?!?! ![]() Eilisen aamupäivän vietimme muuten Loimaan Vesihovissa, joka osoittautui tosi kivaksi uimahalliksi pikkulapsen kanssa. Uimahallista löytyy mm. kiva lasten allas , jossa vettä on vain 30cm ja veden lämpötila 32 astetta. Noiden korvaputkien vuoksi meidän onkin nyt sitten vastaisuudessa hankittava Jonnille apteekista sellaista korvakittiä, jotta uimahallissa tai luonnonvesissä uidessa ei vesi menisi korvaan. ![]() 12.03.2007 - 12:19
Täytyi
nyt vielä pistää tänne yksi hauska kuva jonka Teemu otti viime
viikolla. Poika kinusi syliin ihmettelemään auki ollutta pesukonetta.
Laskin pojan pesukoneeseen sisälle ja se vasta hauskaa olikin :)
![]() Viime viikolla oli Jonnilla myös korvatulehduksen jälkeinen korvienlopputarkastus. Korvat olivat ok, mutta lääkeri suositteli putkitusta. 22.päivä olemme nyt sitten menossa Tampereen Mehiläiseen putkitukselle. Toimenpiteen ei pitäisi kestää viittä minuuttia kauempaa ja sen pitäisi hoitua ihan rutiinilla, mutta kyllä näin äitinä se jännittää ja huolestuttaa silti aikalailla. No, mutta kerron sitten myöhemmin että kuinka kaikki sujui. 06.01.2007 - 11:44
Niin se vuosi vierähti ja meidän pikku hemuli täytti eilen kokonaset 1-vuotta!! Onnea Jonni!
Keskiviikkona vietimme 1-vuotissynttäreitä mammakerhon voimin kolmin kertaisena! Sankareina toimivat Jonnin lisäksi sekä Joonas että Severi. Pojat ovat kaikki syntyneet kahden viikon sisällä. Touhua ja leikkiä riitti taas kerrakseen. Kiitos vielä Suville ja Eijalle leivonta-avusta ja vieraille lahjoista sekä iloisesta juhlamielestä! Jonni Frans Johannes 1-vuotta
![]() Eilen illalla syntymäpäivää oli juhlistamassa sitten mummut ja pappat, serkut ja eno. Leikkihuone täyttyi taas muutamasta uudesta traktorista sekä valtavasta kuorma-autosta ja eno taitaa olla leipomassa pienestä jääkiekkomailasta päätellen pikkumiehestä uutta SM-liiga tähteä :) Jonni ja Hertta-koira
![]() Torstaina Jonni oli muuten ensimmäistä päivää siellä hoidossa ja hienosti oli päivä kuulemma sujunut, hoitotäti Miljakin kehui Jonnia erittäin sosiaaliseksi ja reippaaksi pikku pojaksi. Ei ollut pojalle edes itku tullut kun lähdin pois....toisin taisi käydä äidille.... Päivä otti kovemmalle mitä osasin odottaa! Eilinen hoitopäivä jäikin sitten väliin nuhan vuoksi, joten toivon mukaan ensi tortaiksi taas tervehdytään kun, on minun vuoroni käydä harjoittelemassa ja verestelemässä muistiani tulevaa työhön paluuta mielessä pitäen... 08.12.2006 - 14:56
Muistikortti
oli kuin olikin sökö ja uudesta pulitin 40e! Sain kuitenkin pelastettua
kortilla olleet kuvat. Tässä se Jonnin kukkuu-kuva:
![]() Viime
päivät ovat olleet meillä varsin vauhdikkaita nyt kun Jonni kävelee :)
Joka päivä askeleet tulevat entistä varmemmiksi. Kengät tuottavat tosin
vaikeutta, ne jalassa ei seisota eikä varsinkaan kävellä! No kaikki
ajallaan. Lelut joutuvat nykyään vessanpönttökylpyyn ja tulipa Jonnikan tuhottua myös yksi isäni 60-vuotis täytekakuista. Tuo juuri koristeltu täytekakku oli muuten aika hienon näköinen...varsinkin kun se oli lattialla nurin päin :D Hih! Kovin on kerkeäväiseksi siis poika tullut. Otimme eilen illalla (tai siis yritimme ottaa) Jonnista jouluista kuvaa, jonka voisi laittaa joulukortin mukana menemään kaukaisemmille sukulaisille. Ei niistä kovin jouluisia tullut kun poika ei suostunut pitämään tekemiäni poronsarvia päässään :) Taittaa tuolla kuvan yläkulmassa sentään yksi pieni tonttu istuskella. ![]() Hauskaa taisi pojalla ainakin olla pelleileviä vanhempiaan ihmetellessä... mitäpä sitä ei lapsensa hymy-kuvan eteen tekisi... :D ![]() 26.11.2006 - 12:35
Vietimme
eilen illalla Kauppilan omakotiyhdistyksen pikkujoulua. Kyseessä oli
myös Jonnin ihka ensimmäinen pikku-joulu. Hyvin maistui pojalle puuro
ja piparit ja iloisesti tanssia hytkyi vaippapeppu heiluen
joululaulujen tahdissa :)
Illan odotetuin henkilö oli tietysti pukki....
![]() ....jota Jonni katsoi ensin hieman kummeksuen....
![]() ...mutta lopuksi rohkeni nykimään jopa pukin partaa.
![]() Mukana pikku-jouluissa olivat mummun lisäksi myös
Jonnin serkut Vilma ja Eetu. Kerronpa tässä samalla Jonnin muitakin kuulumisia.
Sairastelut ovat onneksi jo ohi ja ruokakin on taas alkanut maistua. 10kk neuvolakäynnillä todettiin, että viimeisen 2kk:n aikana oli painoa tullut vajaa puoli kiloa eli kyllä se sairastelu oli vähän vaikuttanut. Paino nyt siis 10660g ja pituutta komiat 76.5cm! Parin viikon ajan Jonttura on jo ottanut muutamia askeleita, tosin hyvin varovasti. Sen sijaan seistä tönöttää ilman tukea jo hienosti. Ensimmäiset kolme askelta tulivat muuten äidin sylistä isin luokse :) Kolmas ylähammas puhkesi sopivasti isänpäivänä. Nyt suussa komeilee siis viisi vitivalkoista riisiä :) Uusimpia sanoja ovat "Kato" ja "tutti" jonka Jonni lausuu nurin päin....miettikääpää muuten mitä sanaa se silloin muistuttaa :D Mieluista puuhaa on myös osoitella eri asioita jotka Jonni tunnistaa, kuten esim. lamppu, kello, kissa ja ikkuna. Päivät sujuva siis entistä vauhdikkaammin pikku vieterin metkuja ja puuhia seuraillessa. 02.11.2006 - 16:55
Ensilumi
saapui vihdoin myös tänne meille päin. Ja aikamoisella rytinällä se
tulikin! Kaksi päivää tuulla tuiskasi. Hassulta tuntuu katsoa tuota
valkoista, lumista maisemaa, kun vielä toissa päivänä haravoin
kiireellä viimeisiä lehtiä pihamaalta. Tänään näytti tuo lumimyrsky
viimein laantuneen sen verran että, mekin Jonnin kanssa uskaltauduimme
testaamaan viime keväänä papalta saatua pulkkaa!
![]() Lumi oli Jonnille suuri ihmetys!
Pieni lumienkeli
![]() Pulkkareissun jälkeen palasimme sisälle takkatulen suloiseen lämpöön. Päätin kokeilla Jonnille eilen illalla värkkäämiäni poronsarvia. Poika toisin oli niin kovassa vaudissa taas, että sain otettua kuvan vain takaa päin :) Pikku poro
![]() Sarvet ovat nopeat ja helpot valmistaa. Rautalangasta väännetään sopivan kokoineen kehikko johon lisätään rautalangasta sarvet ja sarviin vielä haarat. Sitten kieputellaan pitkiä huovutusvillalevyjä kehikon ympärille ja kiinnitetään huovutusneulalla. Ja valmista tuli Rautalankojen päät kannattaa kääntää huolellisesti, jotta ne eivät pistä villan sisältä. Tänään saapui postin mukana Kotivinkin tämän vuotinen Joululehti!! Olen ihan jouluhörhö ja nuo joululehdet tuleekin luettua ja selailtua vielä moneen kertaan ennen kuin pukki kolkuttelee ovella. Rakastan myös kaikenmoisia joulumyyjäisiä- ja markkinoita. Aivan ehdottomat ykköstapahtumat ovat Helsingin Wanhassa satamassa pidettävät Naisten joulumessut ja Esplanaadin puiston perinteiset Tuomaan markkinat. Niissä on tullut käytyä jo monena vuotena ihastelemassa ja haistelemassa joulun tuoksuja!! ![]() 26.10.2006 - 11:11
Eipä
ole taas pitkään aikaa tullut kertoiltua tuosta meidän pikku
huru-ukosta :) Ensiviikolla poitsu täyttäkin jo 10kk. Aika on kulunut
ihan hurjan nopeasti ja enää ei voi Jonnista puhua vauvana vaan kyllä
hänestä on kasvanut jo pieni miehenalku :) Vauvalta hän näyttä enää
vain nukahtaaessaan tuhisten kainalooni.
![]() Paljon on opittu taas viime viikkoina. Ripeästi noustaan pystyyn ja kurkotellaan ylös pöydille. Monta kertaa Jonni on myös seisonut jo ihan itsekseen ilman tukea. Pyllähtää tosin nopeasti pyllylleen tajutessaan tuen puuttuvan. Kaikki kielletyt paikat kuten takka, wc-pönttö ja kissojen ruokakupit kiinnostavat kovasti ja niitä kohti riennetäänkin konttamalla turbovauhdilla kielloista huolimatta. Sana varastoon on kertynyt myös muutama sana. Äiti tulee jo selvästi samoin myös päivää :) Isoisien mieliksi myös pappa sanaa on toisteltu ja vuh, vuh tarkoittaa tietenkin naapurin koiraa. Kaikista suloisin uusi juttu on minusta kuitenkin on vilkuttaminen, jonka Jonni oppi aivan yllättäin matkalla isomummun luokse. Tässä muutama uudempi kuva meidän sukkahoususankarista. Poika on niin kovasti puhelimien, kaukosäätimien ja kameroiden perään ettei meinaa millään keritä ottamaan kuvaan ennen kuin Jonni jo hyökkää kohti kameraa :) ![]() Tällä hetkellä Jonni sairastelee jo viime viikolla alkanutta räkätautia, joka tuntuu olevan varsin sitkeää laatua.Tauti on kiertänyt läpi myös suurimman osan Jonnin ystävistä :( Lääkärille on aika tänään, pidetään peukkuja että tauti olisi pysynyt poissa korvista. ![]() Torstaina käytin Jonnia lääkärillä ja molemmissa korvissa todettiin olevan tulehdus :( Harmin paikka vaikka kyllä sitä vähän osasin odottaakin. Tämä on ensimmäinen tulehdus, toivotaan että ei uusi kovin pian. Lääkkeeksi saatiin antibioottia ja yskänlääkettä. Paraneminen on alkanut nopeasti vaikka nenä vielä onkin tukkoinen ja ikävää keltaisenvihreää räkää valuu edelleen, reseptillä saatu yskänlääke ilmeisesti ajaa sitä nyt sitä onteloista pois. Ja onneksi poika on taudista huolimatta silti oma iloinen ja hauska itsensä!! 03.10.2006 - 16:20
Jonnin ollessa mummulassa hoidossa sunnuntaina
saimme vihdoinkin tehtyä viimeiset kittaukset ja maalaukset hänen
uusittuun huoneeseensa. Samana päivänä pääsimme myös sisustelemaan.
Omasta mielestäni huoneesta tuli ihanan viihtyisä pikkumiehen leikkipaikka ja rauhallinen "unimaja". Haltioissaan tuntui olevan myös Jonni kun ensikerran konttasi uuteen huoneeseensa :)
Kuva on otettu huoneen ovelta. Vasemmalla keinutuolin takana on kaksi kiinteää vaatekaappia.
![]() Keinutuoli on peräisin 70-luvulta ja se on äitini vanha. ![]() Vielä on
vähän tekemistä. Vihreälle seinälle on tulossa mm. pari taulua ja yövalo, kunhan sille löytyy sopiva paikka.
Verhotankokin on jo ostettu ja se odottaa asennusta ja verhot ompelijaa.
Verhot itsessään ovat valmiit valkoiset pellavaverhot ja ne löytyivät
Tarja-mummon varastosta, mutta niiden piristykseksi löysin vauhdikasta
autokangasta. Kankaasta tulee verhojen yläosaan raidat.
Kuva sängyn vastakkaiselta seinältä. Vasemmalla siis ikkuna ja oikealla ovi. ![]() Pikku kuvia valokuva hyllyistä, naulakosta, ovikyltista ja valaisimesta.
![]() ![]() 15.09.2006 - 10:56
Veimme
Jonnin eilen ekaa kertaa uimahalliin uimaan! Hauskaa oli kuten ilmeistä
voi päätellä. Vähän jännitti ensin miten selviydyn pukuhuoneen- ja
suihkunpuolla yksin pojan kanssa mutta hienosti kaikki sujui, itkukaan
ei tullut kertaakaan.
Uinnin päätteeksi kävimme myös vähän lämmittelemässä ja ihmettelemässä
uimahallin uusittua saunaa.Tästä taitaa tulla meidän perheen uusi
harrastus! ![]() ![]() Tällä viikolla kävimme myös tutustumassa Jonnin tulevaan hoitopaikkaan. Töihin olen suunnitellut palaavani vasta tammikuun puolivälissä, mutta nämä hoitopaikka asiat tulivat jo nyt ajankohtaisiksi kun täytin kelan kodinhoitotukipapereita. Se sitten olikin aikamoista paperisotaa ja puhelinrumbaa kun samalla tilailin uutta verokorttia verotoimistosta. ![]() Mutta siitä hoitopaikasta vielä. Kyseessä on pieni yksityinen päiväkoti jossa lapsia on kerrallaan n. 7-15 päivistä riippuen. Hoitajia on kolme ja välillä apuun rientää myös naapurin mummo :) Päiväkoti on iso vanha puutalo hieman syrjässä ja ihanan rauhallisella paikalla pellon ja metsän reunassa. Piha on täynnä kiipeilytelineitä, keinuja ja leluja ja meitä vastaan lönkytteli suuri, ystävällien benhardilainen :D Kyseisen hoitopaikan valinnalle oli monta syytä. Koska kyseessä on yksityinen päiväkoti saamme siihen kelan kodinhoitotuen ja koska Jonni tulee olemaan kuukaudessa vain n. 12 päivää hoidossa, maksettavaksi jäävät hoitomaksut eivät tule siten olemaan kovin suuret. Yksityisen päiväkodin kanssa hoitoajat ovat paljon joustavammat, mikä on tarpeellista meidän molempien työn vuoksi ja lisäksi paikka on Teemun työmatkan varrella joten hoitoonvientikin sujuu helposti. Keskiviikkona poikkesimme Jonnin kanssa työpaikallani viemässä sen verokortin kesälomarahojen maksua varten ja samalla puhuttiin jo pomojen kanssa työhön paluustani. Viime yönä sitten näin jo kauhu-unia siitä miten en töihinpalattuani osannut enkä muistanut enää mitään . Näitä unia varmasti tulee olemaan vielä moneksi yöksi ennen kuin se ensimmäinen työpäivä taas koittaa ja homma alkaa luistaa vanhaan malliin :) .... toivottavasti :) Jonni sitten taas on uimisen ja muun touhun lomassa on oppinut nousemaan itse ylös tukea vasten seisomaan. Tämä tapahtui ensimmäisen kerran isomummun luona samalla viikolla kun hän täytti 8kk. Kävelyäkin on harjoiteltu pikkumopon ja kävelytuen avustuksella. Kovasti myös höpötellään. Muutaman kerran on tullut sanat äitä ja ihi, mutta ihan varma en voi olla. Useimmiten kuitenkin toistellaan ihmetystä muistuttavaa oh-hoh hymähdystä! Ja pariviikkoa sitten toisteltiin huvittavaa häplä-häplä-häplä-fraasia :D ![]() Kävelytuesta ja moposta innostui myös Jonnin kaveri Severi, joka mennä töpsötti kävelytuen kanssa jo aikamoista vauhtia. Siinä menossa Jonni ei vielä pysynyt mukana, mutta nautiskeli sen sijaan mopon kyydissä Severin antamasta vauhdista :) ![]() 26.08.2006 - 18:26
Onpas taas
aika vierähtänyt viimeisestä päivityksestä. Meillä on tässä viimeiset
pari viikkoa tassuteltu Jonnin kanssa. Olemme Teemun kanssa nukuttaneet
Jonnin ihan pienen pienestä asti aina syliin tai sängyssä viereen. Niin
suloista ja ihanaa kun se onkin kun pikkuinen nukahtaa syliin samalla
kun hypistelee paitaasi ja tuhisee, niin emme voi sitä kuitenkaan
loputtomiin jatkaa. Nyt siis olemme opettaneet poikaa nukahtamaan tassuhoidon
avulla omaan sänkyyn. Kovin helppoa se ei meillä tosin ole ollut,
poikaa kun kiinnostaa unihetkellä kaikki muu kuin nukkuminen :) Ihan
itsekseen Jonni tuskin oppii nukahtamaan, mutta äidin ja isin
avustuksella ja sitkeällä jaksamisella unten maille päästää
vaihtelevasti. Ehkä homma käy sitten helpommaksi, kun poika jaksaa
kuunnella iltasatuja. Niitä Teemu odottaa jo kovasti päästä lukemaan.
![]() Meillä on myös viime päivinä nähty toisenlaistakin tassuttelua. Pieni karhunpoikamme on alkanut konttaamaan. Kädet läpsyvät lattiaan kuin pienet nallentassut pojan tutkiessa kotiaan nyt jo varsinaisella turbo vauhdilla! Hetki sitten oltiin pesuhuoneessa ja nyt jo kissojen ruokakupilla, hetkeksikään ei enää uskalla Jonni-poikaa silmistään laskea. On aika myös alkaa muuttaa kotiamme konttaus- ja vauvaystävällisemmäksi, teräviä kulmia kun talosta tuntuu löytyvän. Meikäläisen sisustukset saavat täten myös vähän uuden muodon :D 13.08.2006 - 19:07
![]() Konttausta
opetteleva Jonni poikamme on keksinyt aivan uuden leikin. Poika
nimittäin nytkyttelee lattialla tuossa konttausasennossa ja naukuu :) on tainnut poika viettää jo hieman liikaa aikaa karvaisen kaverinsa kanssa! Naukumista on opettanut myös värikös eläinten ääniä pitävä lelu. ![]() 29.07.2006 - 23:05
Tässä ne
ovat, Jonnin kaksi uutta juttua!! Jo toista viikkoa Jonni on opetellut
istumista oikein kunnolla ja näin hienosti se jo sujuu!! Ja kuten
kuvasta näkyy se toinen uusi juttu löytyy suusta. Eli se ensimmäinen
hammas, joka nyt siis vihdoinkin puhkesi kovan kutinan päätteksi :) Tuo
pieni "kakkokirveen" alku huomattin kun mummu antoi Jonnille maitoa
nokkamukista ja hammas kolahteli mukin nokkaa vasten.
![]()
Ryömiminenkin sujuu jo jotenkin....tosin perutusvaihteella takaperin :)
Muutamaan otteeseen on nyt jo nähty edistystä etenemisestä toiseenkin
suuntaan erikoisella "pylly pystyyn, kontalleen ja maha pläts"-tyylillä! 19.06.2006 - 15:34
Kesähelteet
jatkuvat edelleen. Olo on välillä ollut jo aika tuskaistakin, mutta
eipä parane valittaa. Kyllä auringonpaiste aina vesisateen voittaa.
Laitan tähän lisää kuvia kesämiehestä :) Joku oli kaipaillut
kuvia minustakin, joten sen vuoksi alempana muutama kesäinen otos
minusta Suomi-pipoisen Jonnin kanssa.
Jonni on nyt jo toista viikkoa syönyt lihaa. Tähän mennessä on maistettu naudanlihaa ja broileria. Hyvää on tainnut olla koska oikeastaan mitään ruokaa poika ei ole pois sylkenyt. Iltaisin olemme alkaneet syödä puuroa, velli ei oikein maistunut. Hammas ei vieläkään ole puhjennut, kummittelee edelleen valkoisena ikenen sisällä ja kutittaa kovasti. Suussa on ollut välillä koko nyrkki, varpaita unohtamatta. Lentovauva ![]() ![]() Olin
pikkutyttönä kova keräämään kukkakimppuja. Taisin niitä jopa
muutaman naapureillekin myydä :) Tänään vaunulenkillä keräsin pitkästä
aikaa kesän ensimmäisen kukkakimpun.
![]() 13.06.2006 - 20:12
Nautiskelimme
Jonnin kanssa tänään ihanasta helteisestä kesäpäivästä ulkosalla. Jonni
tykkäsi kovasti köllötellä viltin päällä aurinkovarjon alla. Siinä
lekotellessa sitten ihmeteltiin ja kummasteltiin uusia näkymiä;
huojuvia puita, lintuja ja omia varpaita, ne tuntuvat nykyään
kiinnostavan enemmän kuin lelut :)
Varsinainen kesämies!
![]() Auringossa loikoilu on väsyttävää puuhaa, joten lähdimme rattailla tekemään pientä unilenkkiä. Siinä kärrytellessämme huomasin metsäpolun varressa puusta pudonneen tyhjän linnunpesän. Nappasin sen mukaan ja asensin omenapuuhumme koristeeksi. Aika hienoa työtä osaavat lintuset tehdä! ![]() Iltapäivällä
oli vuorossa 5kk neuvola, jonne isikin ennätti kesken pitkän työpäivän.
Painoa ei ollut 5 viikon aikana tullut kuin vajaa 300g, mutta pituutta
sen sijaan 4cm! Nyt siis strategiset mitat ovat 9040g ja 69cm. Rokotuksesta ei taaskaan sanonut mitään ja neuvolatädin kirjoitusten mukaan Jonni on oikea hymypoika :)
![]() 09.06.2006 - 09:06
Viime
viikot Jonnin kanssa ovat olleet ihania, hauskoja ja helppoja. Tämä
kulunut viikko on sitten taas ollut todella raskas. Poika on ollut
kärttyisä, itkuisa ja öisin levoton. Ajattelinkin että känkkäränkkä on
päättänyt muuttaa meille ihan pysyvästi, kunnes tajusin kurkkia Jonnin
suuhun. Ja sieltähän se kiukun syy paljastuikin; ikenessä pullottaa
pienen hampaan alku :) Yleensähän nuo ensimmäiset riisin jyvät kai
puhkeavat alas eteen, mutta me kun tahdomme olla vähän omanlaisiamme
niin tuo hammas on puhkeamaisillaan ylös eteen. Meille on siis tulossa
pieni jänöjussi :)
Eilis ilta oli yhtä itkua ja huutoa eikä edes äidin tai isin syli helpottanut oloa. Laitoin kylvyn jälkeen pojalle supon, vaikka kuume ei hampaan tulon vuoksi ollutkaan noussut, mutta ajattelin sen helpottavan särkyä. Lääke tuntui auttavan, koska viime yö nukuttiin rauhallisesti. Taisin minä kerran käydä tuttia suuhun laittamassa. Aamulla kuuden jälkeen Jonni heräsi syömään taas pitkästä aikaa ihanan iloisena :) ![]() 03.06.2006 - 12:42
Oltiin
eilen Teemun ja Jonnin kanssa Tampereella vähän ostoksilla. Hankinnan
alla oli Jonnille uusi turvaistuin ja matkarattaat. Ostopaikaksi
valitsimme Vauvatalo Johannan, josta ostimme viime syksynä Jonnin
vaunutkin. Onneksi kyseisessä paikassa oli hyvin asiansa tunteva myyjä
ja valinta monien vaihtoehtojen välillä oli helppo.
![]() Rattaat tuli testattua saman tien kun suuntasimme ruokailemaan ja ostoksille läheiseen Prismaan. Osoittautuivat erittäin käteviksi ja näppäriksi. Ja Jonnikin tuntui tykkäävän, iloisesta höpötyksestä päätellen :) Ja eihän sitä ihan ilman vaateostoksiakaan reissusta selvitty. Jonni sai pienen kasan kesävaatteita muunmuassa tulevien mm-fudiskisojen hengessä. Nyt kun vielä saataisiin niitä kesäkelejä! ![]() 21.05.2006 - 21:42
Jonnin ja isin ruokailuhetki. Kokeilimme syöttötuolissa istumista,
mutta ei taida Jonnin selkä vielä kestää. ![]() 15.05.2006 - 09:19
Vietin
eilen elämäni ensimmäistä äitienpäivää! Jonni herätti meidät tuttuun
tapaan jo puoli kuuden aikaan suloisella höpinällään.Teemu nousi Jonnin
kanssa keittelemään minulle kahvia ja sain jäädä vielä nukkumaan. Ja
sainkin nukkua jopa kahdeksaan asti kunnes tuo kaverikaksikko tuli
herättelemään ja toivottelemaan hyvää äitienpäivää. En kyllä enää
osaisi ajatella elämääni ilman Jonnia. Olin minä kuinka väsynyt tai
huonotuulinen tahansa niin kyllä tuo pikkumies valloittavalla hymyllään
saa minut iloiselle mielelle. On kivaa olla äiti!
Onpas minusta tullut jo iso poika! ![]() Jonni
oli myös innokkaasti mukana askartelutoihuissa, kun viime viikolla
väsäsimme äitienpäiväkortteja mummuille. Peukkuvarvas maalattiin
punaisella vesivärillä, painettiin korttiin ..... ![]() ...ja kukkiahan niistä tuli! ![]() 13.05.2006 - 16:51
Jonnilla
on ollut käytössä jo pitkän aikaa uninunnu eli sideharso. Sitä hän
hypistelee sormissaan ennen nukahtamista ja yhden reunan nostan usein
posken päälle turvaa tuomaan.
Pitemmän aikaa olen etsiskellyt tuon nunnun tilalle jotain kivempaa unikaveria. Tänään se vihdoin löytyi, ruskea pitkäjalkainen apina :) Jonni tuntui tykkäävän sitä jo heti kaupassa, kun annoin sen hänen käsiinsä. Se kainalossaan hän nukahti myös sänkyynsä. Suloinen parivaljakko. Apinan käsissä on tarrat joten sen saa hyvin roikkumaan Jonnin kaulasta, ei karvainen kaveri pääse karkaamaan. Nimeä apinalla ei vielä ole...ehdotuksia otetaan vastaan! Jonni ja uusi unikaveri ![]() Jonni, isi ja apina ![]() 10.05.2006 - 19:54
Eilinen
päivä vietettiin Jonnin kanssa isomummulla, siellä oli vieraana mummun
vanha naapuri ja ystävä Helmi. Helmin sylissä olen itsekin aikoinani
istuskellut ja oli kiva että Jonnikin pääsi noiden turvallisten käsien
syleilyyn. Ikäeroa kaveruksilla on yli yhdeksänkymmentä vuotta!
![]() 03.05.2006 - 19:04
Vauvakaarti
kokoontui taas tänään, tällä kertaa Hannu-vauvan kotona. Katossa
roikkui hyppykiikku, jota Jonnikin pääsi kokeilemaan. Hymyistä
päätellen se taisi olla Jonnista hauskaa puuhaa. Sellainen hankitaan
ehdottomasti meillekin, kunhan poika vähän kasvaa.
![]() 26.04.2006 - 18:06
Jonni pyörähti tänään vihdoinkin ensimmäistä kertaa selältä mahalleen!! Pitkään sitä jo odotettiinkin!
Suloinen pieni Ihaa! Jonnilla on päällä ystävältä lainattu Ihaa-puku, joka on kiertänyt ystäväpiirissä vauvalta toiselle ns. kuvausrekvisiittana. ![]() Vietimme meillä tänään vauvojen vappubileitä. Mukana olivat Eija&Severi, Suvi&Joonas, Satu&Hannu, Sanna&Viivi sekä Jenny Jeminan ja Tiituksen kanssa. Yllättäin Jonnin päiväunet sattuivat taas sopivasti juuri juhlien aikaan, valokuvaan ei siis ehditty. Tässä kuitenkin Jonnin kaverit, komea kolmikko: Hannu, Severi ja Joonas. ![]() 24.04.2006 - 14:23
Käytiin
tänään Jonnin kanssa ostamassa hänelle ihan ihka omat arskalasit. Eipä
häikäise kevätaurinko enää pientä miestä. Tuntuu tykkäävän laseistaan,
koska ei ainakaan haro niitä pois silmiltään. On ne kyllä aika coolin
näköiset :)
![]() 17.04.2006 - 19:09
Pääsiäinen alkoi meillä mielenkiintoisissa merkeissä. Jonni sai maistaa
perjantaina ensimmäistä kertaa perunaa :) Odotimme irvistystä ja
yökötysilmeitä, kun ensimmäinen lusikallinen saatiin suuhun, mutta
meitä katselikin pieni poika ihmetysilme kasvoillaan! Peruna tuntui
maistuvan koska, kaikki viisi pientä lusikallista meni mahaan. Nyt
ollaan siis jo maisteltu neljänä päivänä ja annokset ovat
kasvaneet jo lähes puolikkaaseen perunaan. Loppuviikosta koetaan taas
uusi makuelämys, kun kuvaan otetaan mukaan porkkanaa.
|
Kirjoittaja
kertoilen täällä askarteluistani, puutarhahommista ja päivistäni äitinä...
Näiltäkin sivuilta löytyy kaikkea kivaa
Mun ystävii
|
||